Ajatuksia urheiluvalmennuksesta

Urheiluvalmennus on aivan oma taiteenlajinsa. On varmasti yhtä monta tapaa valmentaa, kuin on valmentajiakin. Tai yhtä monta tapaa, kuin on valmennussuhteitakin. Törmään aika usein ajatukseen, että eri valmennustyylit- ja suuntaukset olisivat toisiaan poissulkevia. Näinhän asia ei useimmiten ole. Liian usein sorrumme mustavalkoiseen ajatteluun, vaikka paljon hyödyllisempää ja viisaampaa olisi poimia eri tavoista tehdä asioita juuri ne palaset, jotka toimivat kullekin yksilönä.

Kun aloitin kahvakuulaurheilun toista kertaa, eli ”tosissani”, olin asian suhteen aivan ummikko. Olin kyllä harrastanut lajia aiemminkin, mutta kun aloitin silloisen valmentajani kanssa, tajusin että aikaisemmin oppimastani oli lähinnä haittaa lajissa. Tästä alkoi matka kohti parempaa nostamista, ja tämä matka ei lopu koskaan.

Oli onni, että ensimmäiseksi valmentajakseni tällä uudella kierroksella valikoitui juurikin Kirsi Suomela. Häneltä opin kahvakuulan nostamisen ”selkärangan”, joka tässä tapauksessa tarkoittaa turvallista, teknisesti kaunista, ja pitkällä tähtäimellä tuloksekasta nostamista. Vaikka vikuroinkin aika-ajoin hänelle esim. lepopäivistä, ei minulla koskaan ollut kyseenalaistamista tekniikan tai muun ohjelmoinnin suhteen.

Nyt valmentajan vaihdoksen jälkeen asetelma on muuttunut. Ensimmäisen valmennussuhteen katkeaminen aiheutti hetkellisen paniikin, epätoivon ja järkyttävän stressin. Jälkikäteen ajateltuna oli varmastikin erittäin tärkeää kokea tämä, jotta voin olla nyt, ja jatkossa, itsenäinen urheilija. Niin kuin missä tahansa muussakin asiassa, on tärkeää seisoa omilla jaloillaan, ja jatkaa omaa juttuaan, vaikka jokin ulkoinen tekijä muuttuisikin.

Alkuun ”valmensin itseäni” muutaman kuukauden. Hah. Mikä vitsi. Ei itseään voi valmentaa- en minä ainakaan. Tuon muutaman kuukauden jälkeen aloitinkin Skotlantilaisen Abigail Johnstonin valmennuksessa. Hän on moninkertainen maailmanmestari ja useiden maailmanennätysten hallitsija, ja lisäksi loistava valmentaja.

Mikä sitten tekee Abigailista juuri minulle loistavan valmentajan? Ensinnäkin hän jaksaa perustella minulle asioita- mitä teen, mikä siinä on pielessä, miten sitä voi korjata. Toiseksi saan häneltä myös positiivista palautetta. Etenkin kun olen melko uusi nostaja edelleen, on tärkeää tietää myös siitä, jos onnistuu tekemään jotain hyvin. Kolmantena, me puhumme ”samaa kieltä”, enkä puhu nyt Englannin kielestä. Abigail selittää asioita käytännönläheisesti ja mikä minulle tärkeintä, anatomisia termejä käyttäen. Monet samat lainalaisuudet pätevät nimittäin niin nostamisessa kuin fysioterapiamaailmassakin.

Ohjelmointi on hyvin erilainen kuin mihin totuin aikaisemman valmentajan kanssa, ja myös tekniikkavalmennukseen on tullut muutoksia. Ohjelmoinnista ei sen enempää, mutta tekniikasta haluan kirjoittaa teille muutaman sanan. Minulla on nyt vastuu siitä, että pidän nostamisessani mukana ne hyvät elementit, mitä olen oppinut aikaisemmin. On melko varmaa, että osa niistä hyvistä asioista hieman unohtuu, kun niistä ei ole kukaan muistuttamassa. Se ei siis tarkoita sitä, että pyrkisin jotenkin vanhasta tekniikastani pois niiltä osin kun se toimii- tapa tehdä samaa asiaa on vain hieman erilainen paikoitellen.

Olen saanut Abigaililta paljon hyviä vinkkejä mm. jalkatyöhön (ongelmana on ollut se, että vaikka voimaa on, en ole saanut välitettyä sitä lajiin lähellekkään optimaalisesti) sekä moniin muihin asioihin, jotka säästävät grippiä eli otetta. Kun grippi loppuu, loppuu nimittäin nostaminenkin.

Asiat ottivat ison harppauksen eteenpäin huhtikuun puolivälissä, kun saimme Abigailin valmentamaan meitä Suomeen. Se oli aivan huikea juttu! Kaikki ne asiat, joiden kanssa olin tuskaillut teknisesti, eivät saaneet pelkästään ratkaisua, vaan ne saivat selityksen. Aika mieletön juttu! Totuushan toki on se, että noin kymmenestä uudesta tekniikkavinkistä pystyn siirtämään käytäntöön noin kolme, ja nekin yksi kerrallaan, mutta tietääpähän ainakin mitä harjoittelee! Jos olisin saanut ainoastaan ratkaisuja, en usko, että pystyisin sisäistämään noista vinkeistä ainuttakaan.

Toukokuun lopussa häämöttää jo Dublinin MM-kisat. Odottelen melkoisen jännittyneenä (positiivisesti), miten kasaan ehdin saamaan tekniikkani kisoihin. Tsemppiä kaikille treeneihin- treenaat sitten omaksi iloksesi tai tavoitteellisemmin!

 

Heli Onikki

Yrittäjä, monitoiminainen ja kahvakuula-urheilija